Koirat
PITKÄKARVAINEN COLLIE
Meillä on tällä hetkellä neljä koiraa. Äiti ja tytär sekä nuori mies ja pentu. Collie ei sovellu pelkäksi sohvaperunaksi (yleistys, mutta uskallan sanoa, että pääsee enemmistöön). Meillä koirat saavat paljon vapaata liikuntaa -metsässä ja mökillä. Olemme aidanneet osan pihastamme, mutta tähän asti olemme hyvin ilman sitäkin pärjänneet. Collie on keskikokoinen, aktiivinen koira joten se tarvitsee paljon liikuntaa.
Collien turkki vaatii säännöllisesti harjaa ja kampaa, vaikka se olisi oikeanlaatuinen. Meillä perushoitotoimenpiteet tehdään vähintään 2 viikon välein, mutta välillä kynsiä saa leikata viikoittain. Collie ei ole trimmattava rotu, mutta siistiminen on suotavaa. Rokkitukka ja hapsuttavat korvakarvat saavat kyytiä säännöllisesti. Tassukarvat pyritään pitämään meillä lyhyinä läpi vuoden, ettei niissä kantaudu kotiin hiukkaa ja lunta. Pitkät tassukarvat ovat myös liukkaat liukkailla alustoilla, esimerkiksi laminaatilla. Läpipesen koirat tarpeen mukaan, näyttelykaudella useastikin. Näyttelykauden ulkopuolella pesen pääsääntöisesti vain tarpeeseen eli mahanaluset, jalat ja valkoisen kaulurin, ettei se pinty.
Suosittelen lämpimästi katsomaan Scottail kennelin 🎥 videon collien käsittelystä!
Collie on koira, joka haluaa olla läsnä. Ihan sama miten iso talo meillä olisi, koirat löytyvät 99 % varmuudella samalta neliöltä ihmisten kanssa 😅
Koirien tarkemmat kuvaukset ja kuvia löytyy alasivustolta.
Koiramme ovat sekasyöjiä. Pääpaino on nappulassa, mutta raakaruokaa ne saavat epäsäännöllisen säännöllisesti. Lihat otetaan nykyään paikalliselta yrittäjältä Studio Karvakorvilta -palvelu on pelannut! #tuepaikallista
Nappulan, lihojen ja öljyjen osalta emme ole (ainakaan toistaiseksi) merkkiuskollisia, vaan vaihdellaan tarjousten ja toimivuuden mukaan.
Kasvattajakerhon jäsenyys (mikä antanee osviittaa käyttämistämme tuotteista):
- Koiranruokatukku
- Nutrolin öljyt #nutrolinlife
- Hauhau
- Mush
Onni on hyvät yhteistyökumppanit ja pitkän linjan kasvattajaystävät 🥰 Kultaakin kalliimpi etäeläinlääkärimme Katja Turussa ❤️ Ilman koiranäyttelyharrastusta ei oltaisi Katjankaan kanssa ystävystytty. Nykyään näyttelyreissataan yhdessä usein!
Rotumääritelmä
Pitkäkarvainen scotlanninpaimenkoira eli pitkäkarvainen collie on kaunis, sopusuhtainen koira. Se on toiminnallinen, ystävällinen koira, joka sopii niin harrastamiseen kuin seurakoiraksi. Yllä olevasta linkistä voit lukea koko rotumääritelmän.
Olethan ottanut selvää, millaisen perheenjäsenen olet hankkimassa? Sivustolla https://www.hankikoira.fi/ on kerrottu pk colliesta ja sivustolla voit myös tehdä suuntaa antavan testin millainen koira olisi sopiva sinun elämääsi.
Ja olethan selvillä vastuista sekä velvollisuuksista koiranomistajana? Jos et ollut asiaa ajatellut, niin suosittelen vierailemaan Kennelliiton sivulla.